The dizzy feeling

Herätyskello soi ja pomppaan sängystä jotta pääsisin vaalle nopeasti, pienen pyörrytys olon jälkeen pääsen vihdoin jatkamaan matkaani vessaan, ja vaaka näytti kiloa pienemmältä. Se tunne on jotain aivan uskomatonta, se tunne kun näet että vaan numero pienenee. Sitä ei voi edes sanoin kuvailla. Sinä hetkenä kiität että jaksoit eilisen päivän sinä hetkenä tekee mieli hyppiä ilosta ja huutaa. Kun tiedät että olet askeleen lähempänä täydellisyyttä. Kaikki tämä kärsimys on kyllä sen arvosta se on! Kun kävelet kadulla ja ihmiset katsovat jalkojasi ja näät kuinka he kuiskivat, minä haluan olla se tyttö haluan haluan! Se tyttö jota halutaan nostella se pieni tyttö. Tyttö, joka on täydellinen.
Tiedän että täydellisyyttä ei voi koskaan saavuttaa, mutta haluan olla lähellä sitä. Haluan että muut kadehtivat vaatteitani, hiuksani, laihuuttani kauneuttani. Siihen on kuitenkin vielä pitkä matka. Ehkä 
joskus vielä....

 Tänään oli kuitenkin yllättävän rankka päivä. En enään ole hyvä tässä. Ehkä tähän kohta tottuu, se heikotuksen olo se kun susta tuntuu että jalat kohta pettää. En jaksanut edes raahaa itseäni salille. tyhmäidioottilaiskapaskaläskirumapaska! Minua pelottaa että alan taas kotihiireksi, niinkuin silloin. Menetin kaikki ystäväni,suhteeni ulkopuoliseen elämään. Kaikki oli nimittäin vaan liian raskasta. Halusin jäädä vain kotiin. Minulle tuli juuri tuo tunne tänään, mitä en tosiaan halua. Loppu illasta söin kuitenkin 3 voileipää josta olin aivan kylläinen. Tänään oli juuri ja juuri se 1000 kaloria. Läheltä piti.