DEAR DIARY
en oikein tiedä olenko nyt iloinen vai ahdistunut taas
pahoittelen että olen tälläinen vaikea ihminen!
mulla on ollut kuitenkin tähän asti
maailman paras vuosi.
ensiksi tuo uusivuosi joka meni tosi hyvin,
sitten international hangover day joka meni uudenvuoden hetkiä muistellen
ja nauraen ja sitten vain rentoutuessa.
eilen menimme neljän tyttökaverini kanssa M:lle
ja keksimme että tekisimme suuren yhteisen kollaasin siitä,
mitä toivoisimme tältä vuodelta.
samalla huomattiin että tarttetaan jotain kurkun kostuketta
joten kaloreita sitten siltä päivältä tuli ja meni.
meillä oli super hauskaa.
kollaasista tuli niin upea ja tyttömäinen ja toivon että kaikki siitä toteutuu.
jospas voisin laittaa sen tänne, mutta kun en vaan voi.
sitten poika soitti, ja keskustelun aiheesemme nousi tämä poika.
kerroin ristiriitaisista tunteistani poikaa kohtaan ja siitä miten hän oli kertonut että haluaa minusta hänen tyttöystävänsä
rupesimme puhumaan rakkaudesta.
en voi tiivistää sitä tähän mistä kaikesta puhuimme mutta minulla tuli
ahaa-elämys.
miksi mä elättelen hänelle toiveita kun tiedän etten voisi kuvitella että tästä tulisi mitään enempää mitä se nyt on.
ja hän haluaa jotain vakavaa, minä en.
tai ehkä haluankin, mutta en juuri tämän kanssa.
haluan vuoden rakkaustarinan.
en tarkoita että haluan rakastua ensisilmäyksellä mutta haluan siitä sellaista että puhumme tunti tolkulla enkä kyllästy, haluan että odotan innoissani näkeväni häntä.
haluan että tunnen rakastavani häntä.
en vaan tiedä onko tälläistä olemassa?
mutta haluan saada sen selville.
onneksi nään pojan tällä viikolla, aijon kertoa ristiriitaisita tunteistani.
ja huomenna sitten salille.
jesjesjes.
odotan sitä innolla, vaatteet alkavat taas kiristyä joten ruokavalioita pitää taas kutistaa ja liikuntaa lisää.
tässähän on enään 5 kuukautta aikaa kesään.
on olemassa. siis semmoisia suuria rakkauksia <: ja kun se kolahtaa, niin se kolahtaa kunnolla. mutta hyvä että oot saanu vähän selvitettyy ajatuksias <3
VastaaPoistamäkin toivon että teidän kollaasin kaikki toiveet toteutuu! :--------) tsemppiä!
VastaaPoistavoiks se johtuu tästä et mun rytmi ihan päin helvettiä? ja just en nukun tosi vähän, ja syön sit yöllä kun syön. ku en oo syöny ns. mitä tahansa. pääsääntösesti vaan hedelmiä & kasviksia. maanantaina söin pinaattikeiton ja tänään pari leipää. jokaisena päivänä kalorit on kuitenki jääny alle 500 ;o niinku mun tos dietis on ollu tarkotuski jäädä. siks ihmettelen tätä.. inhottavaa ;<
VastaaPoistaja uskon ihan todella, mulle on käynyt niin :) mulla on myös ollu tommosia juttuja 'että yritän pakolla tykätä jostain' no eihän siitä mitään tuu.. ahdistun vaan ja se on sille toiselle tosi kurjaa jos se on ihan umpirakastunut. kyllä se tulee vielä ;) <3
Olin niin väsynyt ja "masentunut" etten jaksanu mennä :/
VastaaPoistaMutta toivottavasti sun vuotes lähtee tässä käyntiin hyvin♥ Toi poika kuulostaa ihanalta, hih! Halauksia ♥
Kiva blogi, rupeen seuraamaan! P.S ihania nää kuvat mitä oot löytäny!!
VastaaPoistaNokun mulla ei oikeestaan oo lihaksia niin kaikki toi mitä mussa on, on vaan samaa löysää ällötystä :s ... en mä ole niin pieni.
VastaaPoistamutta kiitos kuitenkin ihanasta kommentista, itse oot ihana ♥
Ja hei tollaista rakkautta on olemassa, se osuu jokaisella joskus kohdalle ja se on ihanaa (:
Voi ihana kommentti sulta tuli! JA samat sanat, munkin päivä piristy sun kommentilla! <3 Tollane makeover on kyllä ihan parasta, tuntuu et vois alottaaa vaan uudelta pohjalta elämän :) Ja joo ihan oisko 2 päivää sitten perustin ton mun blogin, tosin vajaa 3 vuotta sitten mulla oli samanlainen laihdutusblogi pystyssä, mutta lopetin sen sitte ku sisko löys sen :/
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista♥
VastaaPoistaKu oiski vaa noin helppoa kutistaa ruokavaliota ja lisätä liikuntaa.. Tai en tiiä, kai se on vaan omasta päätöksestä kiinni. Pitäis koittaa ryhdistäytyy..
Haleja sulleki:)