DEAR DIARY
eikö ole maailman ihanin biisi? olen kuunnellut tuota varmaan 20000 kertaa putkeen. noi sanat, se kuva,toi ääni,melodia kaikki.
rakastan tätä tunnetta mikä tässä biisissä tulee.
noh. kuten olen kertonut syömiset on mennyt päin persettä, joten niistä en jaksa edes jauhaa enempää. huomenna palaan entiseen,jos vaan osaan/pystyn. toisaalta pakko pystyä.
tasan mun synttäri päivänä, tasan klo 12.01 kun alko mun synttärit mun entiseltä pojalta tulee viesti
"hyvää syntymäpäivää kaunokainen"
kysyin häneltä miksi hän valvoo vielä kun olisi kouluakin.
"halusin vaan onnitella sua tai siis tottakai mä onnittelen sua heti. Voinko tarjota synttärikahvit sulle?"
vastasin että joo, ja niin me nähtiin. naurettiin hassuteltiin ja halusin olla vain hänen kaverinsa.
seuraavana päivänä olikin sitten mun synttäreiden juhlinta aika. kaikki kaverit kokoontui meille ja oli niin hauskaa. tunsin itseni kauniiksi. mutta läskiksi.
"olet kaunis"
moni sanoi minulle nämä sanat, mutta ei kukaan sanonut laiha. ei kukaan. sitä mä haluaisin olla.
kuitenkin lähdettiin baariin siellä riehuttiin kunnes puhelimeen ilmestyi pojan numero. hän soittaa.
hän halusi tavata niimpä pyysin häntä samaan baariin.
ekana oltiin kavereita, yhtäkkiä havaihduin siihen että pidetään käsikkäin kiinni.
"miksi me pidetään käsistä kiinni?"
"entiedä. irrotanko? mun mielestä tää on kivaa."
yhtäkkiä koko paikka pysähtyi kun hän pussasi minua. jotkut oudot perhoset valtas mun mahan ja en kuullut enkä nähnyt mitään enään mun ympärillä. se vaan tuntu niin..oudolta ja oikealta (ehkä)
puhuttiin yöllä pojan kanssa varmaan 2 tuntia miksi meidän juttu päättyi ja miten pahoillaan hän on siitä ja on ikävöinyt minua.
se tuntu ihanalta silloin, olin niin onnellinen.
en osaa kuvailla sitä hetkeä se vaan oli kaikinpuolin täydellistä.
sitten tuli aamu ja halasin häntä sängyssä ja hän otti minut hänen kainaloonsa.
saatoin hänet kotiin ja en tiedä mitä seuraavista päivistä tulee..entiedä yhtään mitä pitäisi nyt tuntea.
mä tykkään hänestä, mutta silti mä en voi/halua tykätä hänestä.
tai en mä edes tiedä tykkäänkö.
mä en tiedä mitään.
oli kuitenkin hauskaa, sehän on tärkeintä?
kiss me
Mmmm kiitos muru<3 Ei oo vielä varattu teoriakoetta, kun en ole vielä täyttänytkään (: Tai siis siihen on vielä aika pitkä aika, kun täytän.
VastaaPoistaMut kyl mä nyt oon aika varma, et noi on saman kokosia kun mun! Mun reidenympärys on nykyään hei 54cm. Toi, että minkä kokonen rako siihen väliin jää, ni riippuu siitä asennosta. Tällä hetkellä mun rako on hyvin minimaalinen. Ja ainaki noi ekat oli must aika treenatut?
ONNEA MURU!<3 (: Vähän myöhässä vaan.. Ja awww miten söpöä<3 Miks kaikki on noin ihania nykyään? Tähtityttö ja sen poikaystäväki vaan söpisteli eilen ja nyt oon kaikille ihan kateellinen:D Noeii ihanaa vaan teille<3 Ja voi kun muakin sanois kaikki kauniiks!
joo me ollaan kyllä kaukana söpöistä.. tällästä on/off sitoutumiskammosia hulluja ollaan.hahah ;D mut ehkä joskus sitten löydän jonkun jonka kanssa oltaisiin söpöjä..täydellisiä..vaikka eikai niitä täydellisiä suhteita olekkaan....
Poistakiitos kommentista<3
awwwwwwwws.... <3 voi kulta rakas!! Onnea hirveästi synttäreiden johdosta (mulla on huomenna!!!) ja pojan johdosta <3 joko sulla on ajokoulut tehtynä? =) Mulla on teoriakoe huomenna ja jäääääiks!!! jännittää, kerron uusinpaan postaukseen sulle siitä lomasta, piti vaan saaha tähänkin laittaa kommentti kun oli niin ihana postaus <3
VastaaPoistaja biisi on kaunis <3 ja sinä olet kaunis <3